Katso Sokerointi Kotona Instagram-Livetallenteet Sarin sokerointi blogista
Sokerointi kotona
Sokerointi-Livet Instagramissa ja TikTokissa
Seuraavat sokerointi-live ke 13.12.2023 TikTokissa klo 18,30. Pikkujoululive 🎅. Muorilla voi olla jokin yllätys Livessä, joten nyt kannattaa olla mukana 🤶. Sari pitää säännöllisesti Instagram ja TikTok sokerointi kotona -Livejä. Niiden ja kattavien ohjevideoidemme avulla opit sokeroimaan itse kotona ihan kaikki ihoalueet. Tule mukaan oppimaan kotona sokeroinnin salat. Tutustu myös meidän kattaviin YouTube opetusvideoihin.
Voiko sokeroinnin tehdä oikeasti itse kotona?
Kyllä voi. Sokerointi on täysin opittavissa oleva karvanpoistomenetelmä. Kotisokerointiin tarvitset vain oikeat tuotteet ja hieman aikaa tekniikan harjoitteluun. Levitä SunSugaring sokerimassaa ihollesi vastakarvaan ja repäise se irti myötäkarvaan eli karvankasvun suuntaisesti.
Ennen kuin aloitat sokeroinnin kotona tutustu sokerointi ohjeisiimme sekä kattaviin sokerointivideoihimme.
Lisää ohje videoita? tästä.
Ohje sokerointiin kotona
- Puhdista sokeroitava alue ja kuivaa iho.
- Laita sokerointikäteen suojakäsine.
- Ota sokerimassaa purkista noin golf-pallon kokoinen määrä. Älä koske peukalolla massaan missään vaiheessa.
- Katkaise massa pyörittämällä rannetta, niin että sormet ovat alaspäin. Pidä sormet koko ajan yhdessä, älä availe niitä.
- Levitä sokerimassaa rauhallisesti sormet yhdessä reilusti ihoon painaen. Levityssuunta säärissä on alhaalta ylöspäin. Levitä massaa samaan kohtaan reilusti painaen vähintään kolme kertaa.
- Levitä repäisyvaiheen veto yli edellisten levityksien tällöin massa ei jää jumiin.
- Repäise sokerimassa rivakasti jalansuuntaisesti eli kohti nilkkaa, ei siis ylöspäin. Kiristä ihoa vastakkaiseen suuntaan toisella kädellä. Repäise aluksi pieni pätkä kerrallaan ja etene levityksen aloituskohtaa kohti.
Käy levitys- ja repäisyvaiheet läpi koko sokeroitavalla alueella. - Levitä ihoa rauhoittavaa geeliä muutama tippa sokeroidulle alueelle.
Start-sokerointisetit
Aloittelijana sinulle on tarjolla kaksi helposti valittavaa vaihtoehtoa setteinä. SunSugaring Start-1 ja Start-2 setit, jotka sisältävät kaikki mitä tarvitset sokerointiin kotona.

”Lempparituote! Sokerointi kotona säästää sekä aikaa että rahaa. Sokeroinnin jälkeen Aloevera -geeli vielä rauhoittaa ihon ja antaa ihanan sileän tunteen”

Käytännön sokerointi ohjeita
Ennen sokerointia
Ennen kuin aloitat sokeroinnin huomioi alla mainitut seikat. Lisäksi tutustu sokerointiohjeisiimme ja katso sen alueen ohjevideo, jonka olet aikonut sokeroida. Aloitathan sokeroinnin harjoittelun säärten alueelta, koska sääret ovat kehon viileimpiä alueita ja sille alueelle sinun on helpointa harjoitella ja ottaa haltuun oikea sokerointitekniikalla.
Sokeroitavan alueen ihokarvan mitta olisi varsinkin ensimmäisellä kerralla olla n.5mm pituista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että saat karvasta kynnellä kiinni. Liian pitkää karvaa ei ole, mutta liian lyhyttä kylläkin on eli alla 2mm karvan irrotus ei onnistu varsinkaan ensimmäisellä kerralla.
Iho
Sokerointia ei pidä tehdä heti saunan tai suihkun jälkeen, sillä liian lämpimällä iholla massa pehmenee nopeasti ja sokeroinnista tulee haastavampaa.
- Kuori iho kuorintakintaalla 2 päivää ennen sokerointia. Ihoa ei saa kuoria hoitopäivänä eikä sen jälkeisenä päivänä. Saman päivän aikana tehty kuorinta on turha mekaaninen rasite iholle
- Käytä sokeria vain puhtaalle ja ehjälle ihoalueelle
- Älä laita rasvaa iholle viimeisen suihkureissun jälkeen ennen sokerointia
Sokerointitila
Huoneen lämpötilalla on merkitys sokerimassan pehmeyteen. Liian lämmin huone pehmentää sokerimassaa liikaa ja käyttö on tällöin haastavampaa. Optimaalinen huoneenlämpötila sokerointiin on noin 21 astetta.
- Sokerointia kylpyhuoneessa kannattaa välttää koska kylpyhuoneen lämpötila ja huoneen kosteus ovat monesti asunnon muita huoneita korkeampia
- Sokerimassa on vesiliukoista, joten tämän vuoksi voit turvallisin mielin sokeroida kodin missä huonetilassa tahansa. Sokerimassa irtoaa hyvin pinnoilta lämpimällä vedellä
- Jos tila, jossa sokeroit on lämmin esim. kesä kuumalla ja sinulla ei ole jäähdytystä, voit ottaa lähellesi tuulettimen. Tuuletin ei jäähdytä tilaa, mutta liikkuva ilma kuivattaa ihon pintaa.
Sokerointitarvikkeet
- Ennen sokerointi iho desinfioidaan desinfiointiaineella. Desinfiointiaine kuivattaa ihon pinnan, jolloin massa ottaa paremmin kiinni karvaan ja samalla desinfiointiaine puhdistaa ihonpinnan epäpuhtauksilta
- Sokerointi kannattaa tehdä käsine kädessä, koska käsine estää ihon kosteuden ja lämmön siirtymisen massaan. Nitriilikäsineet ovat kestävyytensä ja istuvuutensa ansiosta parhaat. Käsineen tulee olla napakka.
- SunSugaring sokerointimassa on sellaisenaan käyttövalmis. Kun sokerointitekniikka on hallinnassa voi sokeria pehmentää lämmittämällä. Sokerimassan lämmitys onnistuu parhaiten siihen tarkoitetulla lämmittimellä, mutta lämmitys onnistuu myös mikrossa
- Lopuksi rauhoita iho sokeroinnin jälkeen aloeverageelillä
SunSugaring Hard sokerimassan lämmitysohje
Hard-sokerointimassa on sellaisenaan käyttövalmis, mutta huoneenlämpöisenä suhteellisen kova massa. Huoneenlämpöinen massa on sopiva varsinkin harjoitteluvaiheessa, kun opettelet sokerointitekniikkaa. Hard-massa ei myöskään vaadi lämmittämistä, kun käsittelet intiimialuetta. Kyseessähän on suhteellisen lämmin alue.
Hard-massan kovuutta voit säädellä lämmittämällä massaa haluamaasi pehmeyteen. Lämmittäminen onnistuu hyvin mikrossa, vesihauteessa tai sokerointimassan lämmittämiseen erikseen tarkoitetulla lämmittimellä. Kaikissa näissä vaihtoehdoissa koko pakkaus lämmitetään eli massa ei kärsi lämmittämisestä, vaan palautuu aina takaisin alkuperäiseen muotoon kun se on huoneenlämmössä.
Lämmitys mikrossa:
- 450 gramman purkki: Lämmitä ilman kantta mikrossa 10 sekuntia ja anna lämmön tasaantua hetken kannen alla ennen käyttöä.
- 850 gramman purkki: Lämmitä ilman kantta mikrossa noin 45 sekuntia ja anna lämmön tasaantua kannen alla 15 minuuttia ennen käyttöä.
Huomioi, kun massan määrä pakkauksessa vähenee lyhennä lämmitysaikaa. Älä jätä massaa mikroon ilman valvontaa, koska massa voi tällöin kuumentua liikaa.
Lämmitys vesihauteessa:
Laita astiaan tai keittiön pesualtaaseen kiehuvaa vettä ja anna massan olla hauteessa kansi päällä. Tarkista välillä massan kovuus tökkäämällä sitä sormella. Vesihauteessa massa lämpiää tasaisesti, joten tasoitusaikaa huoneenlämmössä tämä lämmitysmenetelmä ei vaadi. Massan pehmenemiseen vaikuttaa tietysti tässäkin menetelmässä massan määrä pakkauksessa.
Lämmitys lämmittimessä:
Lämmittimen mukana saat tarkat käyttöohjeet sokerimassan pehmentämiseen lämmittimellä. Lämmittimiä on kahta kokoa eli Hard 450g oma pieni lämmitin ja Hard 850g oma iso lämmitin. Lämmitintä hankkiessasi mieti käytätkö tulevaisuudessa 450g vai 850g pakkauskokoa. Lämmittimellä voit säätää helposti sokerimassan pehmeyttä termostaattisäädöllä haluamallesi lämpötilalle käyttökohteesi mukaan.
”Pidän hyvin toimivista tuotteista ja tässä todellakin on sellainen. Pienen harjoittelun jälkeen helppo käyttää ja sokerointi onnistuu hyvin itse tehtynä kotona”

Heli 48v
Sokeroinnin aikana
Sokerointi on tekniikkalaji, mutta sen jokainen varmasti oppii. Harjoittelu tekee mestarin ja meidän kattavien sokerointivideoiden avulla pystyt sokeroimaan kaikki ihoalueet. Sokeroinnin harjoittelu kannattaa aloittaa sääristä, koska sääret ovat kehon viileimpiä alueita.
Sokerointi ei ole ydinfysiikkaa, joten varaa aikaa harjoitteluun ja kun taidon on kerran oppinut tulee sokeroinnista nopea ja tehokas karvanpoistomenetelmä. Saat sileän ihon viikoiksi.
Sokerointiohjeet eri alueille
Sokeroinnissa kaikille alueille pätee sama sokeroinnin perusohje eli sokerimassaa levitetään vastakarvaan kolme levityskertaa ja viimeinen kerta menee aikaisempien kertojen yli. Tämän jälkeen napakka ihonsuuntainen irrotus myötäkarvaan.
Sokeroi aina vain puhdasta, ehjää ihoa ja puhdista iho ennen sokeroinnin aloittamista SunSugaring desinfiointiaineella ja sokeroinnin jälkeen levitä iholle SunSugaring Aloevera-geeli. Kosteilla alueilla kuten intiimialueella käytä Bentoniittisavea kuivattamaan ihoa.
Intiimialueen sokerointi
Intiimialueella tässä tarkoitetaan bikini ja brassi sokerointia. Jälleen kerran itse sokerointitekniikka on sama kuin kaikilla muillakin alueilla. Koska alue on lämmin, aloita tämän alueen sokeroinnin harjoittelu ilman massan lämmittämistä. Bikinialueen sokerointi on itseasiassa säärien jälkeen seuraavaksi helpoin sokeroitava alue. Tämä voi olla sinulle yllätys. Brassi sokerointiin kannattaa siirtyä kun bikinialueen sokerointi on hallinnassa.
- Desinfioi iho SunSugaring desinfiointiaineella suihkuttamalla ainetta iholle ja pyyhkäiset pinnan kuivaksi paperilla
- Laita käsine sokerointikäteen ja ota SunSugaring sokerimassaa reilun golfpallon kokoinen määrä. Kerää massa purkin sivuilta keskustaan ja nostat sen sitten ylös
- Pidä massa sormenpäissä. Älä anna sen valua kämmeneen ja pyri pitämään peukalo poissa massasta. Jos peukalo osuu massaan älä yritä irrottaa vaan aloita sokerointi
- Levitä massaa vastakarvaan eli säärissä alhaalta ylöspäin. Paina levityksen aikana massaa napakasti ihoa vasten ja tee liike rauhallisesti. Kun aloitat uuden levityskerran sinulla ei ole kiire vaan toista liike edellisen kerran tavoin.
- Levitä massaa samaan kohtaan kolme kertaa ja kolmas kerta on irrotusvaihe. Levityskertoja saa olla useampikin, jos sekoat laskuissa, mutta kolme kertaa on riittävä karvan irrottamiseen.
- Levitä viimeinen kerta aikaisempien kertojen yli muutaman sentin verran ja irrota napakasti ihonsuuntaisesti eli säärissä kohti nilkkaa. Irrota pala kerrallaan ja jokaisen irrotetun palan jälkeen tee pieni levitys takaisinpäin ja sitten uusi irrotus. Tue vapaalla kädellä ihoa irrotuskohdan yläpuolelta
- Käy sokeroitava alue läpi järjestelmällisesti
- Sokeroinnin jälkeen käy suihkussa tai pyyhi iho kosteuspyyhkeellä
- Levitä aloeverageeli ihoa rauhoittamaan. Pari pisaraa riittää, sillä geeli on todella riittoisaa
Kainaloiden sokerointi
Kainaloiden alueella itse sokerointitekniikka on sama kuin kaikilla muillakin alueilla. Koska alue on lämmin, aloita tämän alueen sokeroinnin harjoittelu ilman massan lämmittämistä. Ennen sokerointia käy suihkussa ja tällä alueella voit käyttää bentoniittisavea kuivattamaan iho, jos iho tuntuu kostealta. Sokeroinnin aikana ota sokeroitavan kainalon kädellä itsestäsi kaulan takaa ”haliote”, jolloin alueen iho kiristyy. Napakoiden urheiluliivien käyttö varsinkin isorintaisella tukee rintoja ja pitää ne hyvin poissa tieltä.
- Desinfioi iho desinfiointiaineella. Suihkuta desinfiointiaine kainaloon ja pyyhkäise iho kuivaksi paperilla
- Laita käsine sokerointikäteen ja ota sokerimassaa n. golfpallon kokoinen määrä.
- Levitä sokerimassaa vasta karvaan n. 5cm ja toista levitys kolme kertaa, jolloin kolmas kerta on irrotuskerta. Alueelle pätee sama sääntö kuin muillekin alueille. Jos tällä alueella levitys vastakarvaan ei onnistu ei haittaa vaikka poikkeat säännöstä ja levitys tapahtuu myötäkarvaan. Kainaloiden alueella karvan kasvusuunta voi olla hyvin haastava arvioida.
- Kolmas levityskerta menee aikaisempien kertojen yli ja irrotus vaiheessa tue ihoa vapaalla kädellä
- Pese kainalot vedellä sokeroinnin jälkeen
- Levitä aloeverageeli ihoa rauhoittamaan. Vain pisara riittää yhteen kainaloon
Kulmien sokerointi
Poista alueelta meikki ja mahdolliset rasvat huolellisesti ensin meikinpuhdistusaineella ja vedellä. Tämän jälkeen tekniikka on sama kuin muillakin alueilla.
- Desinfioi iho desinfiointiaineella. Suihkuta desinfiointiaine tufferiin ja pyyhkäise molemmat kulma
- Laita käsine sokerointikäteen ja ota sokerimassaa reilun herneen kokoinen määrä.
- Levitä sokerimassaa vasta karvaan n. 3 cm ja toista levitys kolme kertaa, jolloin kolmas kerta on irrotuskerta. Alueelle pätee sama sääntö kuin muillekin alueille. Levityskerrat ovat vain lyhyitä
- Kolmas levityskerta menee aikaisempien kertojen yli ja irrotusvaiheessa tue ihoa vapaalla kädellä
- Sokeroinnin jälkeen pese kasvot ja viimeistele kulmat pinseteillä
- Levitä aloeverageeli ihoa rauhoittamaan. Vain pisara riittää.
Huulten sokerointi
Poista alueelta meikki ja mahdolliset rasvat huolellisesti ensin meikinpuhdistusaineella ja vedellä. Tämän jälkeen tekniikka on sama kuin muillakin alueilla.
- Desinfioi iho desinfiointiaineella. Suihkuta desinfiointiaine tufferiin ja pyyhkäise molemmat kulma.
- Laita käsine sokerointikäteen ja ota sokerimassaa reilun hermeen kokoinen määrä.
- Levitä sokerimassaa vasta karvaan n. 3 cm ja toista levitys kolme kertaa, jolloin kolmas kerta on irroituskerta. Alueelle pätee sama sääntä kuin muillekin alueille. Levityskerrat ovat vain lyhyitä
- Kolmas levityskerta menee aikaisempien kertojen yli ja irroitusvaiheessa tue ihoa vapaalla kädellä
- Sokeroinnin jälkeen huuhtele alue vedellä
- Levitä aloeverageeli ihoa rauhoittamaan. Vain pisara riittää.
Kasvojen sokerointi
Poista alueelta meikki ja mahdolliset rasvat huolellisesti ensin meikinpuhdistusaineella ja vedellä. Tämän jälkeen tekniikka on sama kuin muillakin alueilla.
- Desinfioi iho desinfiointiaineella. Suihkuta desinfiointiaine tufferiin ja pyyhkäise kasvot tufferilla
- Laita käsine sokerointikäteen ja ota sokerimassaa reilun viinirypäleen kokoinen määrä.
- Levitä sokerimassaa vasta karvaan n. 5 cm ja toista levitys kolme kertaa, jolloin kolmas kerta on irroituskerta. Alueelle pätee sama sääntä kuin muillekin alueille.
- Kolmas levityskerta menee aikaisempien kertojen yli ja irroitusvaiheessa tue ihoa vapaalla kädellä. Jos tällä alueella levitys vastakarvaan ei onnistu ei haittaa vaikka poikkeat säännöstä ja levitys tapahtuu myötäkarvaan. Pyri kuitenkin noudattamaan sokerointisääntöä mahdollisuuksiesi mukaan
- Sokeroinnin jälkeen pese kasvot vedellä
- Levitä aloeverageeli ihoa rauhoittamaan. Vain pari pisaraa riittää.
Sokeroinnin pulmatilanteet
Sokeroinnissa aina välillä kohtaa ongelmatilanteita. Sokerimassa ei vain lähde irti ihosta niin kuin pitäisi tai massa jumittuu ihoon kiinni. Näissä tilanteissa älä hermostu vaan lue sokerointi ohjeet sekä katso videot. Jos näistä ei löydy sinulle apua niin asiakaspalvelussamme Sari auttaa sinua mielellään ratkaisemaan ongelmat ja opettaa sinua kotisokeroinnissa.
- Sokerimassa jumissa
- Irrota rauhallisesti sokerimassan osa jonka saat nätisti irtoamaan ja anna jumittuneen massan olla hetken ns. levähtämässä ja voit sokeroida muita alueita sillä aikaa. Hetken päästä palaat jumittuneeseen osaan ja levitä 1/3 osa alueelta jumittunutta massaa ylöspäin ja tämän jälkeen irrotus
- Ota uutta sokerimassaa n. ison viinirypäleen verran ja taas levitä 1/3 osa alueelta jumittunutta massaa ylöspäin ja tämän jälkeen irrotus
- Laita talkkia jumittuneenmassan päälle ja ota uutta sokerimassaa n. ison viinirypäleen verran ja taas levitä 1/3 osa alueelta jumittunutta massaa ylöspäin ja tämän jälkeen irrotus
- Jos mikään yllä olevista ei sinua auttanut pese massa pois iholta, katso ohjeet ja ohjevideot. Jos niistä ei ole sinulle apua ota yhteyttä asiakaspalvelumme Sariin ja katsotaan yhdessä missä ongelma. Älä missään nimessä yritä väkisin irrottaa massaa iholta, koska silloin saat aikaiseksi vain pahan mielen ja mustelman.
Sokeroinnin jälkeen
- Vältä hikoilua sekä meikin, deodorantin ja hajuveden käyttöä 12 h ajan sokeroinnista.
- Suojaa ihoa auringolta seuraavan päivän ajan.
- Intiimialueen sokeroinnin jälkeen vältä intiimiä kanssa käymistä puoli vuorokautta. Karvatuppi on sokeroinnin jälkeen hetken avoinna eikä hankaava liike tee alueen rauhoittumiselle hyvää
- Kuori iho säännöllisesti sokerointien välissä kuorintakintaalla.
- Muista ihon kosteutus kosteusvoiteella.
- Säilytä sokerimassa pystyasennossa ja kansi suljettuna huoneenlämmössä.
Sokeroinnin jälkeen nautit silkinpehmeästä ihosta pitkään.
Lisää sokerointi ohjeita?
Ota yhteyttä ja kysy sokerointi ohjeita sokerointineuvonnastamme:
p. +358 44 744 8300
sari@sunsugaring.com
Sokerointineuvontamme palvelee SunSugaring sokerointituotteiden käyttäjiä ma-pe klo 10-21
Innostuitko kotona sokeroinnista?