Bikinialueen ja Brassisokerointi eli Pro alueella ollaan

Katso IG tallenne

Bikinialueen sokerointi kotona on itseasiassa suhteellisen helppoa. Asento bikinialueen sokeroinnissa on yleensä hyvä ja molemmat kädet on sulla käytössä, joten voit vallan mainiosti jo säärten sokeroinnin jälkeen hypätä tälle alueelle. Pro alue onkin sitten brassi eli brasilialainen sokerointi itse tehtynä. Tämä alue on ammattilaisella käydessäkin jännittävä, joten voin luvata että ei se jännitys kotonatehtynä ainakaan vähene. Mutta miksikä sitten opettelisit brassisokeroinnin tekemisen itse kotona? Syitä tähän on monia, mutta yksistään jo raha on hyvä syy opetella tekemään myös brassisokerointi itse kotona.

Brassisokerointi on monesti suhteellisen kallista hoitoloissa ja jos haluat pitää alakerran sileänä varsinkin alkuvaiheessa alakerran sokerointi pitäisi tehdä kolmen viikon välein. Toki tähänkin vaikuttaa yksilölliset tekijät eli on myös niitä onnakkaita joilla sokerointiväli on jopa kuusi viikkoa. Mutta nyt sitten oikeasti tarvitaan sitä hikinauhaa otsalla ja vähän äkäistä otetta eli vuorossa kuudes TikTok livemaratoonin osio.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00 
×